|
Artikkelit
Etusivu
|

|
NUORTEN HEVOSTEN ALOITUKSEN ILOA
Kevät tuo tullessaan muutakin kuin lintujen laulua ja piristäviä piteneviä
päiviä. Se on aikaa jolloin yleensä ryhdytään tutustumaan hevosnuorison
kanssa tuleviin hommiin eli ratsastukseen. Jos tätä työksi tarvitsee kutsua,
nuoren hevosen aloitus lienee kaikkein mukavinta, haasteellisinta ja aina
yhtä palkitsevaa. Tietty nöyryys työntekoon säilyy kyllä työskennellessä
nuorten hevosten parissa, siitä voi olla varma.
On suorastaan etuoikeus päästä hevosen selkään, jossa ihminen ei ole ennen
käynyt eikä käden jälkikään jälkiään jättänyt. Samankaltaista puhdasta
hevosen luontaista keveyttä, vastaanottavaisuutta, luontaista reagointia ei
todennäköisesti tule olemaan koskaan. Sellaista pehmeyttä ja varauksetonta
myötääväisyyttä ei ihmisestä kerta kaikkiaan löydy. Tai löytyyhän se, mutta
vain hetkittäin ja kovan oman ruumiin ja mielen vapauttamisen puolesta
työskentelemällä.
|
|

Hevosen täytyy ymmärtää mikä merkitsee jotain, mikä ei.
Mikä tarkoittaa ja mikä ei.
|

Hevonen kertoo itse mitä apua tarvitsee ja kuinka paljon.
Anna sille aikaa asioiden omaksumiseen.
|
Satoja tapoja
Hevosen voi aloittaa sadoilla jos ei tuhansilla eri tavoilla. Ei ole
olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa, ei liioin ole olemassa kahta samanlaista
hevosta, jokainen hevonen on omanlaisensa ja tarvitsee oman aikansa
oppimiseen.
Jokaisen hevosen sisältä löytyy sama tieto ja totuus, jonka määrää sen
perimä. Perimä on puolestaan nähtävissä sen käytöksenä, tapana liikkua ja
tapana käyttää itseään, heijastaa ajatuksiaan omalla ruumiillaan. Tämä tapa
kommunikoida, kertoa oma tarinansa löytyy jokaisen hevosen sisältä. Tässä on
tilaisuus, joka annetaan hevosten puolesta jokaiselle ihmiselle jos se vain
voi saada mahdollisuuden kertoa tarinansa oman itsensä kannalta
ymmärrettävällä ja totuudenmukaisella suoralla tavallaan, tavalla joka on
hevosen elämässä totta.
Jos hevosen aloitus tapahtuu molemmin puoleisessa ymmärryksessä, se on asia
joka kantaa hevosta läpi elämän. Se on tietämys, johon pohjautuu hevosen
kokemukset ihmisen seurassa myöhemmässä vaiheessa, siksi aloitus on niin
tärkeä.
Nuoren hevosen koulutus lähtee aina siitä tilanteesta, missä hevonen sillä
hetkellä yksilöllisesti on. Koulutuksessa edetään hevosen ajassa ja
muistetaan, että hevoselle tarjottava asia on ennen kaikkea ymmärrettävä
hevoselle. Jos ongelmia ilmaantuu otetaan askel taakse ja ratkaistaan
ongelma siellä missä se on helpointa kummankin osapuolen kannalta. Tämän
jälkeen vasta siirrytään eteenpäin.
Vastoinkäymisistä, olivatpa ne sitten minkälaisia hyvänsä, ei tule tehdä
itselleen ongelmaa. Sillä niitä tulee eteen aina suurina ja pieninä ja
useinkin positiivisessa mielessä, koska niistä myös oppii aina. Itse asiassa
on hyvä, että asiat tulevat eteen ennemmin eikä myöhemmin.
|
|

Monesti juuri kun meinaat luovuttaa,
annatkin riittävästi hevoselle tilaa muutokseen.
|

Älä suojaa hevosta ympäröivältä maailmalta.
|
Sisäinen ääni
Hevosen koulutuksessa on hyvä seurata omaa "minusta tuntuu" sisäistä ääntään
eikä antaa sen kummemmin ympäristön luomien paineiden kuin ei myöskään itse
itselle asetettujen tavoitteiden painostaa kiirehtimään tai etenemään liian
nopeasti tai liian hitaasti.
Usko itseensä on syytä säilyttää kuin myös antaa itsellensä erehtymisen
mahdollisuus. Tyhmiä ajatuksia tai kysymyksiä ei ole olemassa. Kannattaa
aina kysyä neuvoa, jos tuntee siihen tarvetta. Joskus pelkkä keskustelu
toisen ihmisen kanssa auttaa enemmän kuin arvaatkaan. Ja muista, "mitään ei
voi tietää ennen kuin tietää".
Ajalla ei ole väliä, eli kuinka kauan tai vähän aikaa kuluu tai tarvitaan
hevosen aloitukseen. Sillä on väliä, että tehdään asiat yhdessä hevosen
kanssa. Aika on hyvin suhteellinen käsite toimiessa hevosen kanssa. Ajan
käsitys riippuu hyvin paljon siitä, miltä kannalta sitä tarkastellaan.
Hevonen elää juuri sitä hetkeä, missä se milläkin hetkellä on. Oppimista ja
kokemusten kartuttamista asioista, ihmisestä ja ympäristöstä tapahtuu joka
hetki.
Hevonen tarvitsee mielensä sekunnin sadasosaksi opittavaan asiaan ja jos
siitä seuraa vapautusta tai helpotusta, seuraa siitä puolestaan asian
oppiminen. Hevonen siis tarvitsee yhden ainoan sekunnin murto-osan
oppiakseen, mutta toisaalta se voi kokea yhden sekunnin aikana kilometrien
vapautta parissa askeleessa, mennessään oman tahtonsa mukaisesti.
Hevosen muisti taas on hyvin pitkä, jokin vahva kokemus jostain asiasta,
hyvästä tai pahasta, säilyy hevosen mielessä kauan. Lähes aina kunnes
hevonen toteaa toisin tai kun toistojen kautta tapahtuu oppimista kyseessä
olevan asian osalta ja se vaatii taas aikaa.
Yksi tai useampi päivä
Aloitettaessa hevosta niin sanotusti "one day braking" eli yhtenä samana
päivänä käydään kaikki asiat läpi hevosella aina ratsastamiseen saakka, on
täysin stressitöntä hevoselle mikäli se tehdään oikein. Hevonen omaksuu
tarvittavat asiat vain toinen toisensa perästä ja kaikki asiat ovat sille
yhtä suuria ja uusia.
Joskus aikaa tarvitaan kaksi päivää, ensimmäisenä päivänä valmistellaan ja
toisena toteutetaan. Tämä siksi, jos tuntuu siltä että hevosella on
tarvetta asioiden läpikäymiseen ja omaksumiseen omalla ajallaan, jolloin se
seuraavana päivänä on valmis siirtymään eteenpäin.
Ja sitten on niitä projekteja, jotka vievät yöunet ja aiheuttavat
ennenaikaista hiusten harmaantumista. Tämä on yleensä hevosten kohdalla,
jotka ovat ihmisen turruttamia omalla lemmikkirakkaudellaan tai sitten
vastaavasti ymmärtämättömällä kovalla käsittelyllä. Kummassakin omat
ääripäänsä. Kaikkein helpoimmat aloitettavat ovat johdonmukaisesti
käsitellyt hevoset, jotka ovat eläneet hevoslaumassa. Eihän se loppujen
lopuksi ihme ole ollenkaan.
Tärkein asia ihmisen ja hevosen välillä on ymmärrys toisiaan kohtaan. Kun
hevosta aloittaa on hyvä tietää, että kaikki mitä on tehnyt maasta tuntuu
selästä käsin, juuri niin kuin maastakäsin työskenneltäessä hevonen on
niiden kertonut olevan. Toisin sanoen, jos hevonen ravaa nopeasti, ravaa se
nopeasti myös ratsastettaessa. Mikä on kontrollissa maasta käsin on
kontrollissa selästä käsin. Hevosen kevennys ja kiinnitys tapahtuu joko
ilmatilaan, riimunnarun tai kosketuksen kautta, kullakin tavalla on oma
merkityksensä. Mikä tahansa niistä riittää, mutta melkeinpä sanoisin, että
ilmatilan kautta kiinnitetty ja kevennetty hevonen ihmisen omaan vartalon
liikkeisiin on kaikkein hienointa mitä voi kokea. Se on täydellistä
balanssia hevosen ja ratsastajan välillä, jolloin hevonen ja ratsastaja
liikkuu kuin yksi ja sama olento. Tieto tästä on mahdollista pistää hevosen
sisälle jo sitä aloitettaessa.
Oppimisen ilot
Yleensä kun homma on onnistunut oikein hyvin, niin se ei tunnu miltään. Se
on vain tapahtunut. On paljon tärkeitä asioita, mitä tulisi tietää kun
aloittaa hevosen. Niin kuin alussa sanoin, sen voi tehdä niin monella
tavalla oikein. Jos jotain tarvitsisi korostaa niin, se on kyllä "puhdasta
maalaisjärkeä". Jos jotain konkreettista täytyisi kiteyttää muutamalla
sanalla, niin se olisi "ota kontrolliin hevosen jalat ja saat koko hevosen".
Muista oppimisen ilo, tee oppimisesta hevosellesi yhtä hauskaa kuin se on
itsellesi. Muista kiittää edistyksestä ja myös yrityksestä. Kun opetat
hevostasi, anna vuorovaikutuksen olla auki molempaan suuntaan, sinusta
hevoseen ja hevosesta sinuun. Anna myös hevosesi opettaa sinua. Huomaat,
että jokainen yhdessä olo hevosesi kanssa rikastuttaa myös sinun elämääsi.
|
|
 |
Onnistunut aloitus on kaikkien yhteinen ilo, niin hevosen, omistajan kuin
mahdollisen kouluttajankin. |
|