|
Lännenratsastus tarjoaa monta eri kilpailulajia
Alun perin lännenratsastuskilpailut syntyivät ja
muovautuivat karjapaimenten kokoontuessa vapaa-aikoinaan illanviettoihin,
jolloin hevosistaan ylpeät miehet esittelivät taitojaan ja ylpeilivät
hevostensa äärimmäisellä herkkyydellä ja saumattomalla yhteistyöllä.
Paremmuus saatettiin ratkaista leikkimielisillä
kisailuilla sitomalla ohja jouhella kuolainrenkaaseen, jolloin hevonen piti
kyetä pysäyttämään täydestä laukasta ilman että jouhi katkesi. Se, että
karjapaimenilla oli vaikuttavan näköiset kannukset, ei tarkoittanut, että
hevonen olisi raskas ratsastaa, vaan kertoi siitä, että hevonen oli niin
herkkä, ettei niitä tarvinnut käyttää.
Oli tavanomaista kilpailla myös nopeudessa. Näitä
kilpailuja käytiin kaduilla ja tasaisilla ruohokentillä maakuntien
laitamilla.
Eleettömyys tuo voiton
Nyttemmin kilpailut ovat siirtyneet ratsastuskentille,
mutta niiden luonne on yhä sama. Kilpaillaan siitä, kuinka vähällä työllä ja
eleettömästi hevosen pystyy esittämään täsmällisesti.
Sana kilpailu ei välttämättä ole oikea sana kuvaamaan
lännenratsastuskilpailuja, ennemminkin kyseessä on show, jossa vallitsee
välitön leppoisa tunnelma. Sinne saavutaan usein koko perheen voimin.
Lännenratsastusshow on värikäs ja monivivahteinen tapahtuma, jossa ystävät
ympäri Suomen tapaavat toisensa.
Kilpailuihin tullaan arvioimaan omaa osaamistaan ja
kykyä esittää oma hevonen parhaalla mahdollisella tavalla, ei niinkään
kilpailemaan ankarasti muita vastaan.
Ratsukoiden huoliteltu yleisvaikutelma antavat
silmänruokaa katsojille. Hevoset ja varusteet on puhdistettu viimeisen
päälle ja ratsastajat pukeutuvat tyylikkäästi ja ajattomasti lännen henkeen.
Bootsit ja stetsonit
Kilpailuihin pukeudutaan asianmukaisesti
western-tyyliin. Tämä koskee niin tuomareita kuin kilpailijoitakin.
Kauluspaita, farkut, bootsit ja stetsonit kuuluvat asiaan. Kypärääkin saa
toki käyttää.
Hevoset on puhdistettu hyvin ja huoliteltu aina
harjasta kavioihin. Tuomari saattaa tulla jopa kokeilemaan, soljuuko käsi
kevyesti hännän jouhissa. Tuomari toivoo näkevänsä yleisvaikutelmaltaan
hyvinvoivan ja mieleltään tasapainoisen ja yhteistyöhaluisen hevosen.
Varusteiden on oltava ehjiä, siistejä ja sopivia
hevoselle. Hopeoitu show-satula on tietysti hieno, mutta ei tee käyttäjäänsä
muita paremmaksi. Säännöissä on erikseen määritelty kussakin luokassa
sallitut välineet.
Jokaiselle jotakin
Lännenratsastuskilpailuissa on mahdollista kilpailla
noin 20 eri lajissa. Niitä ovat esimerkiksi hevosen esittäminen maasta
käsin, mukavuus, hevosmiestaito ja karjankäsittelyluokat.
Jokaiselle löytyy oma laji omien mieltymyksien,
ominaisuuksien ja kykyjen mukaan. Suomessa otetaan usein osaa moniin
luokkiin, kun kerran kilpailuihin lähdetään.
Meillä kilpaillaan vasta muutamassa eri lajissa.
Karjankäsittelyluokkia ei meillä ole vielä ollut ja mainittakoon tässä että
näitä luokkia rajoittaa se, että Euroopassa ei saa lassota eläviä vasikoita.
Niinpä näissä luokissa käytetäänkin auton perässä vedettävää puuvasikkaa.
Sen sijaan karjanerottelussa eli cuttingissa elävän karjan käyttö on
sallittua, sillä niissä eläimet eivät mitenkään vahingoitu.
Joskus lännenratsastus mielletään virheellisesti
ainoastaan rodeoksi, mutta rodeo on vain yksi sen osa-alue. Rodeossa
ratsastetaan villihevosilla tai härillä, lassotaan ja kaadetaan vasikoita.
Muita rodeolajeja ovat barrel race ja pole bending, jotka yleisesti
tunnetaan naisten lajeina.
Ryhmäluokista voi aloittaa
Lajikohtaisesti luokkia on valittavana tason mukaan.
Kynnys kilpailemisen aloittamiseen on matala, koska osa luokista
ratsastetaan ryhmissä. Valittavana ovat tasot youth, beginners, new horses,
koulutus- ja kaikille avoin luokka (open). Juniorluokka on 4-5-vuotiaille
hevosille, senior yli 6-vuotiaille hevosille, senior yli 6-vuotiaille ja all
ages –luokka kaiken ikäisille hevosille. Ratsain käytävissä lajeissa hevosen
tulee olla vähintään 4-vuotias, mutta se voi hankkia kokemusta
kilpailutapahtumasta tätä ennen halter-luokassa. Luokat voivat olla avoimia
vain tietyn rotuisille hevosille.
Suomessa kilpailuja on järjestetty jo muutaman vuoden
ajan. Viime vuonna ohjelmassa oli neljä kansallista kilpailua. Western
Riders Finland julkaisee lehteä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Se
sisältää kilpailukutsut ja tulokset ja on yhteinen tiedotuslehti alan
harrastajille.
Ensimmäiset Suomen mestaruuskilpailut järjestetään tänä
vuonna Sipoossa Savijärven kartanolla 29. elokuuta. Samaan aikaan siellä on
myös muiden pienten lajien mestaruuskilpailut.
Ratsastajainliitto hyväksyi lännenratsastuksen
viralliseksi lajiksi vuonna 1994 ja kilpailusäännöt on soveltaen käännetty
AQHA:n (American Quarter Horse Association) säännöistä, joita käytetään koko
maailmassa. WRF:n jäsenyys ei vielä oikeuta kilpailemaan, vaan kilpailijan
tulee kuulua johonkin Ratsastajainliiton alaiseen seuraan.
|