Hei ja tervetuloa sivustolle katjavanhatalo.com! Tämä sivusto käsittelee erityisesti hevosia ja hevostiloja. Tekstimme onkin suunnattu kaikille hevosista ja hevosharrastuksista pitäville ihmisille. Toivotamme tervetulleiksi myös kaikki cowboy-kulttuurista ja vanhasta villin lännen meiningistä kiinnostuneet lukijat. Tämä sivu käsittelee hevostilojen elämää ja vertaamme sitä myös erityisesti vanhoista amerikkalaisista filmeistä tuttuihin rancheihin.
Hevostilat ovat monipuolisia paikkoja
Elämä hevostilalla on muuttunut runsaasti viimeisen 200 vuoden aikana. Teknologia ja digitalisaatio on siirtynyt osaksi myös maataloutta, eikä hevosia käytetä esimerkiksi apuna maatilan töissä samalla tavalla kuin ennen. Varsinainen kiintymys ja ihmisen kumppanuus hevosten kanssa ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään. Arvostamme edelleen kaviollisia ystäviämme ja niille on yhä olemassa erilaisia käyttötarkoituksia, jotka ovat vain hieman muuttuneet aiemmasta.
Hevoset ovat hevostiloilla mukana arjessa, ja arjen voi jopa ajatella pyörivän niiden ympärillä. Ne vaativat päivittäistä hoitoa ja huolenpitoa ja luonnollisesti myös seuraa. Hevosten kanssa harrastaminen on nykyisin niiden suosituin käyttömuoto ja harrastaminen voi olla hyvinkin monimuotoista.
Koska tämä sivusto käsittelee erityisesti hevostiloja ja niin sanottua ranch-elämää keskitymme harrastuksissa muun muassa lännenratsastukseen, joka on kasvattanut suosiotaan jatkuvasti siitä asti, kun kyseinen laji rantautui Suomeen. Lännenratsastuksessa on useita eri lajimuotoja ja yksi niistä on ranch trail, jossa pyritään suorittamaan erilaisia ranchille tyypillisiä tehtäviä hevosten selässä. Näitä voivat olla esimerkiksi heinäpaalin perässä vetäminen ja lassoaminen. Cowboy-kulttuuri ei siis suinkaan ole kuollut, se vain elää erilaisessa muodossa ja sitä on edelleen mahdollista kokea erilaisissa tapahtumissa ja harrastuksissa.
Ratsastus vaatii taitoa ja tietoa
Ratsastus on melko vaativa harrastus, johon on usein sitouduttava hieman perinteisiä harrastuksia enemmän. Tallilla vietetään usein pitkiä aikoja ja ratsastajista voi muodostua melko tiivis yhteisö, joista monet tuntevat toisensa jopa vuosien takaa. Tallilla ja hevostilalla elämään kuuluu luonnollisesti myös paljon muuta kuin ratsastus ja hevosten hoito ja erityisesti hevostilalla myös arki on saatava muutoinkin pyörimään, vaikka se hyvin pitkälti keskittyy hevosiin.
Monet hevostilat toimivat virkistyskohteina ja osan toimintaan kuuluu myös majoittumismahdollisuus, eli vierailijat voivat halutessaan myös yöpyä hevostiloilla ja saada hieman autenttisemman kokemuksen siitä, millaista varsinainen ranch-elämä on. Suomesta ei aivan villin lännen tyyppisiä suuria rancheja löydy, mutta hevostiloilla pääsee toki hyvin lähelle tätä kokemusta.
Monella on valmiiksi tietynlaisia odotuksia ja mielikuvia liittyen rancheihin ja elämään siellä. Osa niistä onkin varsin todenmukaisia ja osa taas vanhentunutta tietoa tai virheellinen käsitys. Kerromme tällä sivustolla hieman enemmän siitä, minkälaisia asioita voi odottaa vieraillessaan hevostilalla ja mitkä ennakkoluulot puolestaan kannattaa karistaa pois lähes samantien.
Hevostilat ovat erinomainen vierailukohde kaikille niille, joita kiinnostaa eläimet, maatilan elämä ja luonnollisesti ratsastus ja siihen liittyvä oheistoiminta. Näistä kaikista saa hyvää lisätietoa tältä sivustolta ja luonnollisesti myös vierailemalla hevostiloilla tai matkustamalla aidolle ranchille. Annamme tällä sivustolla myös hyviä ohjeita siihe, miten kannattaa varautua, eli minkälaisia asioita on esimerkiksi hyvä ottaa mukaan, mikäli tarkoituksena on yöpyä ja osallistua erilaisiin hevosaktiviteetteihin, kuten ratsastusvaelluksiin.
Hevoset ja hevostilat ovat elämäntapa
Meille hevoset ovat niin kiinteä osa elämää, että on hankalaa edes kuvitella, minkälaista elämä olisi ilman. Toivommekin, että tämän sivun kautta moni hevosista ja hevostiloista kiinnostunut inspiroituu harrastuksen pariin, tai vähintäänkin innostuu etsimään lisää tietoa. Tarkoituksena on myös antaa kokeneillekin harrastajille syventävää tietoa erilaisista hevosiin ja ratsastukseen liittyvistä aiheista ja kertoa hevostilan arjesta ja elämästä. Toivotamme lukijat vielä kerran tervetulleiksi sivustolle.