Ratsastus on suosittu harrastus. Suomessa harrastajia on jopa 160 000 ja laji on erityisesti naisten suosiossa. Viime vuosina myös miesten kiinnostus hevosia ja ratsastusta kohtaan on kasvanut enenevässä määrin ja monet ratsastusseurat ovat aktiivisesti pyrkineet saamaan myös lajille myös miespuolisia harrastajia. Miesten suosimia lajeja ovat erityisesti lännenratsastus ja maastoratsastus, mutta myös monet muut lajit ovat viime aikoina keränneet hieman enemmän miespuolisia osallistujia.
Monipuolinen harrastus
Ratsastus on monipuolinen ja vaativa harrastus. Se vie harrastajalta usein runsaasti aikaa ja vaatii sitoutumista hevosen hoitoon ja harjoitteluun. Monet aktiivisista harrastajista muodostavatkin usein tiiviitä yhteisöjä, jotka tapaavat jatkuvasti hevosten merkeissä. Kuvitelma heppatytöistä ei siis ole aivan tuulesta temmattu. Laji on kuitenkin monipuolinen ja sekaan mahtuu paljon erilaisia ihmisiä, joille kaikille on yhteistä rakkaus hevosiin ja ratsastukseen.
Hevosharrastuksessa tallit sijaitsevat usein hieman kauempana asutusalueilta, joten niillä tulee luonnollisesti vietettyä kerralla enemmän aikaa. Ratsastuksen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa, mutta turvallisuudesta on aina huolehdittava ja kokemattoman henkilön kannattaakin osallistua ratsastustunneille, ammattimaisen ohjaajan seurassa ensimmäisiä kertoja.
Ratsastusharrastukseen kuuluu paljon muutakin kuin ratsastaminen ja monet alkavat jo heti alkuvaiheessa opetella hevosten hoitoa, kuten sukimista, ruokkimista ja kavioiden puhdistamista. Tämä onkin hyvä tapa tutustua eläimiin ja luoda suhdetta omaan ratsuun. Tässäkin turvallisuus on ensisijainen asia ja hoitotoimenpiteet kannattaa aluksi tehdä jonkun muun neuvomana, jotta vahinkoja ei pääse sattumaan.
Hevostilat
Suomessa on runsaasti talleja ja hevostiloja, jotka mahdollistavat ratsastuksen harrastuksen. Osa talleista on erikoistunut tiettyihin lajeihin, kuten esimerkiksi esteratsastukseen ja tilat on rakennettu sen mukaan. Osa taas on enemmänkin hevostiloja, jotka toimivat hevosten asuinpaikkana, mutta ratsastus tapahtuu pääosin maastossa tai muualla, tilan lähellä.
Suomessa suuri osa ratsastuksesta on melko pienimuotoista ja harrastuspainotteista. Monet suosivat esimerkiksi maastolenkkejä hevosten kanssa. Kouluratsastus kuuluu osana niin sanottuun tottelevaisuuskoulutukseen ja sitä monet harrastavat satunnaisesti. Ammattiratsastajille tämä on olennainen osa hevosen kanssa toimimista, mutta toki harjoitusmäärät riippuvat esimerkiksi siitä, onko tarkoituksena kilpailla kouluratsastuksessa vai jossakin muussa lajissa.
Monet hevostilat tarjoavat sekä yksittäisiä ratsastustunteja ja maastoratsastusretkiä esimerkiksi turisteille. Hevostiloilla on toisinaan mahdollista myös majoittua ja isoimmat tarjoavat tilojaan ohessa myös muuhun käyttöön, kuten esimerkiksi kokoustiloiksi. Hevostiloilla voi järjestää myös juhlia, mikä sopiikin erityisesti hevosfaneille.
Lännenratsastus ja ranch riding
Viime aikoina lännenratsastus on kasvattanut suosiotaan Suomessa. Kyseessä on Pohjois- Amerikasta lähtöisin oleva laji, jossa pyritään jäljittelemään cowboy-kulttuuria ja heidän ratsastustapojaan, jossa hevonen osaa toimia itsenäisesti ja ratsukon yhteistyö on saumatonta. Lännenratsastuksesta on nykyään kehittynyt myös oma kilpailulajinsa.
Lännenratsastuksen yhteydessä nousee usein esiin ranch riding, joka on omalla tavallaan lännenratsastuksen alalaji. Ranch trail kuuluu myös lännenratsastuksessa kilpailtaviiin osioihin. Siinä tarkoitus on suorittaa monia tehtäviä, joita perinteisellä ranchilla joutuisi tekemään hevosen selästä. Näitä ovat esimerkiksi portin avaaminen, hevosen selästä laskeutuminen niin, että hevonen jää paikalleen, ja erilaiset työt, kuten tavaroiden perässä vetäminen. Ranch trail ja lännenratsastus ylipäätään vaatiikin itsenäistä toimintaa sekä hevoselta, että ratsastajalta ja siinä mitataan hyvin erilaisia käytännön taitoja, jotka voivat tulla hevosten avulla työskennellessä kyseeseen.